Vinkkejä hääpuvun kankaan valintaan

Aika valita hääpuku? Ihanaa! Morsiuspuvun valinta on ainutlaatuinen ja unohtumaton tilanne, jonka edessämoni on ensi kertaa myös mahdollisesti tekemisissäerilaisten materiaalien kirjon kanssa. Hääpukuja löytyy tuhansia ja tuhansia malleja, ja jokainen morsian haluaa löytääitselleen juuri The Puvun onnellisen päivän kruunuksi.

Hääpukua valitessa on tietenkin päätettävämekon malli, väri ja budjetti. Puvussa käytetyt kankaat vaikuttavat pitkälti puvun istuvuuteen, laskeutumiseen ja liikkuvuuteen.

Hääpuvuissa yleensäkäytetään useampien materiaalien yhdistelmiäja kerrostamalla ohuita kankaita saadaan kauniisti vartalon esiintuovia leikkauksia ja laskostuksia aikaan. Hääpuvussa käytetty kangas määrittääpuvun tyyliäja jokainen morsian haluaa ilmaista itseään parhaalla mahdollisella tavalla elämänsätärkeimpänäpäivänä, joten valinta voi olla myös hiukan vaikea.

Yleensäensimmäisenähääpukumateriaalina ajatellaan juhlavaa ja perinteistäpitsiä, joka on kaunis materiaali ja jota voi käyttäämyös huntuna.

Pellava on vilpoisa ja ekologinen vaihtoehto, nykyään ehkäenemmänkin käytössäjuuri juhlavaatteissa.

Silkki on ylellinen ja kiiltävä, joskin hiukan herkkä. Silkki laskeutuu kauniisti ja on tyylikäs valinta.

Satiini on silkin tavoin tyylikästä, juhlavaa kangasta.

Tylli voi olla melko kovaa ja liikkumatontakin, mutta silläsaa aikaa upeita runsaita ja ilmavia helmoja. Tietyissätyyleissäjuuri sen ryhti on se, mitätarvitaan.

Organzaa käytetään usein yksityiskohtina, se on kaunista ja vähän kiiltävää, läpikuultavaa materiaalia.

Sametti on elegantti, suorastaan kuninkaallinen valinta etenkin talvihäihin.

Hääpuvuissa on myös koristeita erilaisia määriä. Strasseja, helmiä, paljetteja, kukkia..

Hääpuvun ei tarvitse olla väriltään perinteinen valkoinen, ja valkoisenkin sävyjäon paljon, kuten uudet morsiamet etenkin nopeasti huomaavat.

Itse puvun kankaiden lisäksi kannattaa muistaa asusteet; huntu, kengät, alusvaatteet, mahdollinen hartiahuivi tai bolero, sateenvarjokin saattaa tulla tarpeen. Moni lisääpukuunsa vyön, jossa voi olla jokin koriste, vyövoi olla myös värillinen yksityiskohta, kuten myös nyörit. Voit kaikilla näilläjatkaa puvun tyyliäkruunataksesi kokonaisuuden.

Nettikaupoista esimerkiksi JJ’s House antaa sinun rajata hakua myös puvun kankaan perusteella, mikähelpottaa myös materiaaleihin tutustumista, jos ne ovat sinulle aika uusia.

Onnea hääpuvun etsintään, se on varmasti yksi kohokohta elämässä!

https://www.jjshouse.com/fi/